sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kahvia ja lehtikatsaus




Hyvää huomenta!

Edessä nippu lehtiä ja kahvikuppeja. Kyllä, luit oikein. On espressoa ja tavallista kahvia. On luxusta lukea lehtiä rauhassa takkatulen räiskiessä ja ikkunasta avautuvine lumisine maisemineen. Päätä ei kivistä ja hyviä asioita tapahtuu nyt enemmän kuin ehtii omaksuakaan. En valita!

Olin jotenkin lauantaissa, mutta nyt on tosiaan sunnuntai. Eipä siinä mitään, meinasin vain sännätä kauppaan ostamaan siskon lapsille lahjat. Aikuisille ei lahjoja jaeta, mutta lapset saavat yhdet paketit kukin. Sen verran pieleen saattaa lahjahankinnat mennä, että oli kysyttävä lapsilta toiveita. Siis mitä he JOULUPUKILTA toivovat. Pikkuinen Laura sanoi, että haluaa vampyyrinuken ja poikien toiveena oli jonkilainen legohässäkkä-uutuus. Sellaiset siis, eikä arpapeliä.

Tänään on suunnitelmissa pitkä sauvakävelylenkki. On pakko antaa hartioille kunnon kyytiä, sillä koneella oleminen ja kirjoittaminen ovat saaneet selän tiiliskiveksi. Viikon kestänyt migreeni ei meinannut taittua millään. Olen suunnitellut reitin valmiiksi niin eipähän tule haahuiltua ihan lähimaastossa. Raitis ilma ei tee lainkaan pahaa.

Tänään on kirjoitettava (tai SAAN kirjoittaa) pari juttua. Elämä tuntuu nyt hienolta.

Tänään tehdään terveysdrinksuja! Ohjeita tänne blogiin sitten. Drinksuissa onkin luvassa ripaus joulun taikaa! Kannattaa tsekata ; )




lauantai 20. joulukuuta 2014

Jaetaanpa pikkuisen...

Helsingissä, Lapinlahden puistikossa on poikkeuksellinen patsas.
 Se on tehty kuvaamaan roskalaatikon asukkia,  köyhää ihmistä. Joku oli pukenut huivin patsaalle.

"Arvo Kustaa Parkkila
Ihminen nousee roskalaatikosta"







Eilen kuulin radiosta mukavan uutisen. Nainen oli asioimassa Lidlissä ja kassalla nainen huomasi, että lompakko ei olekaan mukana. Sen oli täytynyt tippua autoon, nainen ajatteli.

Kaikki ostokset oli vedetty jo kassasysteemin läpi ja takana oli pitkä jono. Nainen sanoi että hän käy pikaisesti etsimässä lompakon autosta.

Kun nainen oli etsimässä lompakkoa, kaksi pientä lasta tulivat tuomaan valmiiksi pakatut ostokset naiselle. "Isä maksoi nämä", lapset sanoivat.

Nainen lähti liikuttuneena jatkamaan matkaa. Lompakkokin löytyi, muistaakseni postista. Joku oli sen sinne palauttanut.

Tällaisia uutisia kuulee mielellään. Tuntuu hyvältä että on välittäviä ihmisiä. Tapaus sai paljon mediajulkisuutta ja ihan aiheesta. Sankari-isäkin löytyi facebookin kautta. Voin kuvitella että kummallakin osapuolella on tapauksesta hyvä mieli.

Yllä on joukko valokuvia jotka äkkiseltään eivät tuntuisi liittyvään yhteen, mutta kyllä ne liittyvät.

Kuvassa on latvialaisen Oskar Mikansin tekemä patsas, jonka näin toissapäivänä Helsingissä eräässä puistossa, missä kävelin yhdessä ystäväni kanssa. Patsas on todella koskettava. Siinä on koditon mies jylhine ja miehekkäine piirteineen, mutta elämä on vienyt siihen suuntaan että hän on päätynyt asumaan roskalaatikkoon. Mies oli asunnoton helsinkiläinen alkoholisti, joka raitistuttuaan auttoi kohtalotovereitaan. Wikipediassa on mielenkiitoinen tarina tästä miehestä. Lukaisepa täältä.

Yllä olevissa kuvissa on myös jouluruusu. Jouluruusu kukkii pöydälläni ja muistuttaa puhtaan valkoisena monestakin asiasta, mutta nyt se tuo tietenkin mieleen lähenevän joulun.

Emme aio viettää lahjantäyteistä tai ruokia pursuvaa joulua, mutta vietämme sen kuitenkin hyvällä fiiliksellä. Mieleen herää kysymys, kuka lähellä tarvitsisi apua. Tunnen läheltä (melkein naapurista) Veijon. Oli lapsenlikkani pienenä. Nykyään alkoholisoitunut ja huonossa kunnossa. Asuu vajaan kilometrin päässä. Veijoa voisi jotenkin muistaa. Hän asuu yksin.

Jyväskylässä on Kankitie ja sen asukkaat, sinnekin voisi jotakin viedä joulun iloksi.
Mutta... yllä oleva kuva, jossa lukee YKSITYISALUE...

Kokevatko toiset avun loukkauksena? He eivät ole pyytäneet mitään.
Tämä on vaikea kysymys.

Toki voisi auttaa enemmän järjestöjen kautta, mutta se ei tunnu samalta. Yksi idea minulla on mielessä, mutta kerron siitä sitten kun se on ajankohtainen.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä, rakkaat lukijat? Herättääkö joulu auttamisen tarpeen?

Alla vielä valtioneuvosto.fi -sivulla oleva Paavo Lipposen puhe kopioituna sanasta sanaan.

Pääministeri Paavo Lipponen Arvo Kustaa Parkkilan patsaan julkistamistilaisuudessa 17.12.2001

Arvo Kustaa Parkkila oli alkoholisti, joka nousi auttamaan vertaisiaan. 
Sota, haavoittuminen ja siihen liittynyt henkinen luhistuminen oli Arvolle kohtalokasta. Sodan jälkeen edessä oli perheen hajoaminen, raju juopottelu, asunnottomuus, mutta myös pyrkimys raittiuteen ja pois katuojasta.
Arvo Parkkila raitistuikin ja ryhtyi auttamaan kohtalotovereitaan. 1960-luvun alussa hän perusti Suoja-Pirtti ry:n. Alunperin pienimuotoisen toiminnan jälkeen hän päätyi vuonna 1967 perustetun Lepakkoluolan eli liekkihotellin hoitajaksi.
Hoidolliset kaavailut muuttuivat 1960-luvun hurjan muuttoliikkeen paineessa hätämajoitukseksi. Arvo Parkkila ymmärsi kuitenkin, että ilman laadullista muutosta toiminnan perimmäisessä tavoitteessa - miesten nostamisessa katuojasta - ei voitaisi onnistua.
Lepakkoluola on voitu korvata paremmilla tukimuodoilla, mutta asunnottomuus ei ole poistunut. Sen ilme on muuttunut, jopa paljon aiempaa kovemmaksi. Mukaan ovat tulleet huumeet. Tuberkuloosin on korvannut HIV.
Rappioalkoholismi tai huumeet eivät ole kuitenkaan asunnottomuudenkoko kuva. Asunnoton voi olla ansiotyössä käyvä yksinäinen, perheestään eroon joutunut mies, asuntoa etsivä opiskelija tai työssä käyvä nuori.
Asunnottomien lukumäärä on vähentynyt 1980-luvun lopun huippulukemistaan lähes puolella. Asunnottomat keskittyvät kuitenkin pääkaupunkiseudulle, erityisesti Helsinkiin, jossa arvioidaan olevan puolet maamme 10 000 asunnottomasta.
Helsingin tavallinen asuntojono vetää asunnottomien osalta varsin huonosti. Helsingin erityissosiaalitoimistolla on oma asuntokantansa, runsas 1 500 asuntoa.
Arvokasta työtä tekee Y-Säätiö, joka on tähän mennessä hankkinut valtion tuella 3 000 asuntoa asunnottomien asuttamiseen.
Erityinen ongelma on vaihtoehtojen puute niiden henkilöiden osalta, jotka eivät selviydy tavallisessa asuntokannassa. Niille, jotka eivät pääse päihdeongelmastaan, vaihtoehtoja on aivan liian vähän.
Suomi on monilla mittareilla katsottuna maailman kärkeä. Asunnottomuus on kuitenkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kansallinen häpeä.
Tavoitteeksi tulisi asettaa asunnottomuuden vähentäminen vuosittain tuhannella. Tämä edellyttää sekä valtion että kuntien toimia.
Hallituksen toteuttaa asunnottomuuden vähentämisohjelmaa, jonka pohjalta on päätetty
- korottaa rakentamisen omapääoma-avustuksia
- ulottaa avustus myös yksittäisten vuokra-asuntojen hankintaan
- korottaa asumistuen normivuokraa
- lisätä Raha-automaattiyhdistyksen kautta tuetun asumisen voimavaroja.
Lisäksi on sovittu, että pääkaupunkiseudun kunnat voivat osoittaa asuntojonoistaan hakijoita yleishyödyllisten yhteisöjen omistamaan asuntokantaan.
Pelkkä asunnon järjestäminen ei aina riitä poistamaan varsinaista ongelmaa. Asunnon lisäksi tarvitaan monenlaisia joustavasti toimivia ja saumattomasti toisiin liittyviä palveluita ja tukea, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen.
Erityisesti pääkaupunkiseudulle tarvitaan lisää kohderyhmittäin räätälöityjä tukiasuntoja, joissa voidaan järjestää ympärivuorokautista valvontaa ja apua. Nyt on käytettävä hyödyksi olemassa olevia rahoitusjärjestelyjä ja voimavaroja.
Ehdotan, että pääkaupunkiseudun kunnat myisivät poikkeuksellisesti osan parhaimmasta rakennusoikeudestaan. Näin saadulla myyntituotolla muodostettaisiin tukiasuntotoimintaa rahoittava rahasto tai säätiö. RAY voisi myös lisätä rahoitustaan asunnottomille. Jos tällaiseen solidaarisuusprojektiin voitaisiin kunnissa ja RAY:ssa ryhtyä, lupaan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että myös valtio tulee mukaan tähän hankkeeseen ylläpitämään ja rahoittamaan tukiasuntotoimintaa.

Simppeliä safkaa

Jälkiruoka ensin: first things first! Hedelmäsalaatti voi olla vaihteeksi tällainen: Omena ja päärynä raastetaan. Appelsiini leikataan viipaleiksi reunoille ja muutama marja päälle. Kanelia!

Sipulia (2 isoa) paistetaan oliiviöljyssä. Sekaan kahden maissintähkän siemenet ja yllätys yllätys lehtikaalia! Hiukan suolaa ja se on siinä! Eikä saa paistaa liikaa. Rapsakaksi vain!

Hyvää ruokahalua!


Kuuntelua...

Helsingin vanhat rakennukset ovat täynnä kansallisromanttisia hahmoja, eläimiä ja muita kuvioita. Siinä missä muualla maailmassa on suoranenäisiä ja ylvään näköisiä veistoksia, Suomessa näkee pottunokkaisia ja harvahampaisia,  lyhytjalkaisia ja isokätisiä rouheita hahmoja. 

Metro - ja rautatieasemilla voisi tarkkailla ihmisiä pidempäänkin.



Naiset yössä Esplanadilla.

Eilinen päivä sai minut ajattelemaan jotakin, mikä tänä aamuna vasta valkeni kunnolla.
Näin unenkin, joka tukee pohdintaani.

Pohdin omaa rooliani maailmassa. Tietenkin se on olla äiti, sisko ja kaikkea tällaista, mutta uskon, että jokaisella on oma tehtävänsä tässä maailmassa. Mietin itseäni ja omaa tehtävääni. Olen myös miettinyt blogimaailmaa yhdessä Katriina-tyttären kanssa. Katriina on tehnyt mielestäni oikean ratkaisun pitäessään blogissa tauon ja mahdollisesti hän lopettaa kirjoittamisen kokonaan. Itselläni lopettaminen ei ole käynyt tosissaan mielessä, mutta haluan välittää mieluumin toisten tarinoita kuin omiani. Olen kertonut itsestäni paljon ja se ei kaduta. Tämä on päiväkirjani ja en ole kovin yksityisyyttä suojeleva ihminen, vaikka toisaalta olen sitäkin. Tiedän, että jotkut ovat saaneet vertaistukea joistakin aika henkilökohtaisista kirjoituksista. Se riittää siihen, että ne on kannattanut kirjoittaa.

Blogi on mukava väylä tallentaa ja jakaa häivähdyksiä elämästä. Elämästä yleensä. Paljoa ei olla puhuttu siitä että ihminen pystyy hahmottamaan omaa paikkaansa paremmin kun hän tietää toisista ihmisistä. Se ei mielestäni ole huono asia. Oma elämä alkaa tuntua ainutlaatuiselta ja merkitykselliseltä. Ehkä monet blogit auttavat lukoijoita kiinnittämään huomion elämän pieniin asioihin ja yksityiskohtiin. En tiedä, arvelen vain. Se tekee elämästä muhevampaa.

No, pientä pohdintaa vain. Juon aamuglögini ja lähden ajelemaan Jyväskylään päin. Nämä päivät Helsingissä olivat antoisia. Tapaamani ihmiset ainutlaatuisia. Kuin pieni filminpätkä elokuvasta.

Lauantai. Päivänvalo alkaa sarastaa. Nautitaan päivästä.

Ai niin, se tehtäväni. Minulla se on olla enemmän kuuntelija kuin puhuja. Muiden tarinoiden kertoja ja välittäjä. Jos joku haluaa kertoa tarinansa minulle, minä kerron sen muille.

Mikä on sinun tehtäväsi?




perjantai 19. joulukuuta 2014

Helsinkiä ristiin rastiin

Telakalla. Hellsinki

Telakalla. Helsinki.

Ludviginkatu. Helsinki.

Esplanadi. Helsinki.

Helsinki.

Kello 2.33 tuntuu hyvältä herätä! Ei päänsärkyä.

Mietin eilistä päivää. Olo on iloinen, sillä hyvien asioiden "putki" näyttää nyt jatkuvan ja eräs ammatillisesti (ainakin minulle) iso asia  tapahtui. Tähän on tarvittu hyvää ja rohkeaa ystävää ja hänen kontaktejaan, hiukan tuuria ja omaa viitseliäisyyttä sekä tietynlaista näkemystä.

Tänään on mukava päivä tiedossa, sillä se rytmittyy etukäteen pitkin päivää aikataulutetuilla mukavilla asioilla. Pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin ja tekemään henkilöhaastattelua,  mikä on minulle kaikkein mieluisinta. Toisten ihmisten tarinat ovat mielenkiintoisia ja opettavaisia. Niistä saa virtaa.

Helsingissä oleskellessani yövyn taas Forenomin huoneistohotellissa. Huoneistohotellin hinta-laatusuhde toimii erinomaisesti. Täällä yöpyy aika paljon ulkomaalaisia. Hotelli on rauhallinen. Parkkipaikka on luksusta, sillä auton voi vaan ajaa sisäpihaan parkkipaikalle. Parkkeeraaminen kuuluu hintaan ja mitään lippuja ja lappuja ei tarvita.

Metroasemalla. Helsinki.

Telakalla. Helsinki.

Telakalla. Helsinki.

Helsinki.

Helsinki. Tuntematon.

Telakalla. Helsinki.

Telakalla. Helsinki.

Telakalla. Helsinki.
Helsinki.
Hagelstam. Helsinki.

Helsingissä.

Helsinki.

Helsinki.

Helsinki.

Helsinki.

Helsinki.

Helsinki.

Telakalla. Helsinki.

Uskomaton asia tämä blogimaailma. Lähes kahdeksan kuukauden visiitti lehden portaalin alla muutti käytännössä elämän uuteen suuntaan. Kaksi minulle hyvää ystävää lukijoiden joukosta kannustivat alan vaihtoon ja sillä tiellä ollaan. Kiitos. Hyvin on alkanut, vaikka olen vasta alussa.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Vielä yksi yö (tämän jälkeen) Helsingissä ja sitten Jyväskylään. Joulun viettoa ja uuden opettelua. Elämä on nyt kuin avoin kirja. Sinne vaan tarinaa kirjoittamaan. Mieluumin toisten kuin omia, sillä ne ovat hienoja tarinoita ja ansaitsevat tulla kuulluksi.

Silmät kiinni vielä hetkiseksi, mutta toivotan nyt jo ihanaa perjantaita.

Päivistä ihanin.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lumipyryä, piparimoussea ja lumileopardeja





Heissan!

Olipa aamulla haastava ajo Helsinkiin. Takana tosiaan uneton yö ja hirveä koiran ilma! Näkyvyyttä ei juurikaan ollut ja lähellä oli etten kääntynyt Jyväskylään takaisin. No, kaikki sujui hyvin lopulta.

Keskustelin opettajani kanssa syyslukukaudesta ja opitusta. Palaute ilahdutti.

Nyt lyhyestä virsi kaunis. Pyydän, käykää lukemassa Katriinan Hetkiä blogista täältä lumileopardipostaukset.

On pakko käydä nukkumaan, sillä aamulla on tärkeä tapaaminen liittyen työhön.

Hyvää yötä kaikille <3

Aamun odottelua

Aika kulkee hitaasti kun odotat kirkkain silmin aamua.
Hoh hoijaa,

Aina siinä käy näin! Menin nukkumaan rättiväsyneenä klo 21.00 tänään. Anteeksi, eilen. Kello on vartin yli puolen yön ja olen täysin hereillä.

Tiedän, että aamulla olisi herätys viiden pintaan ja lähden ajelemaan Helsinkiin. Nyt ei vaan nukuta yhtään!

Se on oikeastaan ihan sama olisinko mennyt ajoissa vai yrittäisinkö nyt nukkua, sillä paineet siitä että pitäisi nukkua kunnon yöunet, ovat liian suuret. Uni ei vaan tule. Kyllä se uni sitten siinä viiden pintaan alkaa vihdoin tulemaan, vaan silloin on noustava ja lähdettävä jo.

Uni on monimutkainen asia, vaikka luulisi että helppoahan se on; silmät kiinni vaan!

Otin jo hiukan särkylääkkeitä, koska otsassa tuikkii ja sykkii pahaenteisesti. Puin vaatteet päälleni siltä varalta, että jos aamusta uni tulisi niin kiskaisen vain tennarit jalkaan ja olen valmis. Saan sitten nukkua mahdollisimman pitkään.

No, tässä linkki, jossa on uutta tietoa unesta. Ylen sivuilla oli juttua eilen.

Onneksi on tuo Yle Areena, niin on rattoisaa ajan viihdettä. Jotakin tylsää pitäisi katsoa, mutta tylsä on samalla sietämätöntä. Tällaisia ovat formulat ja tennis. En kestä sekuntiakaan niitä!

No, jos siellä on yökyöpeleitä, niin terveisiä vaan.